Oikeastaan tämän postauksen nimi pitäisi olla “Seikkailu Proliant-maassa“. Kuten edellisessä artikkelissa todettiin, instituutin ATK-keskus on saanut ikiaikaiselta kunniajäseneltään Mikaelilta (jonka kanssa on touhuttu monessa Unix-työpaikassa vuosikymmenten mittaan) HP Proliant DL380 G7-mallisen palvelimen, jossa kosolti speksejä – osin liki kymmenkertaisia – kuin tähän asti on ollut käytettävissä.

Tämän HP:n BIOS on päivätty vuonna 2011. Kohtalaisen antiikkinen palvelinhan se on – mutta toisaalta ennuste oli, että se on varsin käyttökelpoinen edelleen. Hieman epävarmuutta toki oli näinkin pitkään varastoidun järjestelmän kunnosta. Yhtä kaikki, viikonlopun mittainen puserrus nosti esiin muistoja, ja lopussa työ tekijäänsä kiitti (kuten hän muita asiassa konsultoineita, ei vähiten Mikaelia). Mutta aivan haavereitta ei tässäkään pärjätty, kuten kuvatekstistä voi noteerata!

Kriittiset speksit ovat 2 x Intel Xeon E5620 2.40Ghz, valtavasti Ethernet- ja kuituporttejakin, 2 x 146 ja 6 x 300 GB SAS-levyt ja mikä parasta 128GB työmuistia. Tähän piti nyt sitten saada Proxmox 8.4.1 asennettua kun semmoisella hypervisorilla on instituutissa jo pitkään menty, ja edellinen pikkuruinen Proliant tuleekin päätymään Proxmox Backup – palvelimeksi. Mutta se asentaminen ei ollutkaan ihan pikkujuttu, kuten olin jo ammoin ehtinyt unohtaa. HP-raudassa on omat kommervenkkinsä!

Jo ensi startista huomio kiinnittyi RAID-kontrollerin virheilmoitukseen “Self test failed”. Olkapäitä kohauttaen tuumailin että katsotaan nyt, ehkä tuokin tuonnempana paljastuu mistä on kyse. Näin myös kävi, mutta ei mennä vielä asioiden edelle. Nimittäin rutiininomaisesti valmistelin USB-tikun mistä asentaa Proxmox.
Eihän se kelvannut, eikä kelvannut edes monen tunnin äheltämisen jälkeen (GPT/MBR jne. + loputonta googlettamista) joten onneksi jostakin mielen kellareista nousi esiin muistikuva iLO:n kautta viriteltävissä olevasta “virtual mediasta”. Mutta sitä iLO-hallintaliittymään pääsyä ennen olikin melkoinen säätö, sillä tuo iLO3 jota ei oltu kai koskaan päivitettykään, tarjosi niin antiikkisia SSL/TLS-asioita että selaimet – tahallisesti tarkoitukseen runneltua firefoxia lukuunottamatta – hylkivät sitä kategorisesti ja päättäväisesti.
Viimein kun kaikki tietoturvallisuus oli heitetty ikkunasta ulos, mahdollistui pääsy iLO3-hallintaliittymään, ja se päivitettiinkin oitis 1.28 – > 1.94. Siinä sitten hetki meni iLO:sta käsin pähkäillessä, mikähän mahtaa USB-bootin suhteen olla ongelma. Ei siihen oikein selvyyttä syntynyt, mutta tuo “virtual media” aiheutti ahaa-elämyksen. Tosin ensin piti hakea iLO3 evaluointilisenssi, sillä toiminto edellyttää (lisenssiä).
Työasema-debian ryhtyi http-palvelimeksi, tarjoten Proxmoxin ISO-tiedoston Proliantille mikä hämmästyttävää kyllä ryhtyi boottaamaan siitä, kuten viikonlopun aikana myös HP SmartStart-medialtakin. Tämä virtual median käyttömahdollisuus tuli mieleen illalla vasta siinä kohtaa, kun olin jo virittänyt paria konfiguraatiorivin viimeistelyä vaille olevan PXE-palvelimen (ikivanha iMac jossa debian) jota olin jo kohta tohkeissani kiikuttamassa autotalliin, että “jos ei muuten onnistu niin verkosta asentamalla sitten“.

No, ei muuta kuin Proliantissa sitten Proxmoxin asennus käynnistyi, mutta sitten törmäsin siihen että mitään kiintolevyjä tai sellaiseksi miellettäviä ei asennusohjelman mukaan Proliantissa ollut. Tämä johti havaintoon että kai siinä RAID-kontrollerissa nyt tosiaan joku vika on, kun se kerran POST-vaiheessakin sellaisesta kertoo. Ei muuta kuin kansi auki ja tutkimaan, missä yhteydessä havaitsin että sehän on emolevylle integroitu se kontrolleri. Googletin myös ankarasti ja simultaanisesti touhutessani.

Niinhän siinä sitten paljastui, että kannattaa kokeilla RAID cache-modulin ja akun irroittamista, ja sen jälkeen katsoa vieläkö RAID-kontrolleri kärsii akuutista hemorrhoidista. Ei kärsinyt, vaan koko vehje boottasikin olennaisesti nopeammin kuin aiemmin, ja RAID-kontrolleri ilmoitti olevansa elämäänsä varsin tyytyväinen. Akku tai moduli on siis kypsää kauraa, akku todennäköisimmin (ja hieman sen suuntaista merkkiledit siinä indikoivatkin asiaa seuraillessa).

Nyt kun järjestelmä käynnistyi terveesti myös RAID-kontrollerin osalta, tuli mahdolliseksi poistaa vanhat levymääritelmät ja tehdä uudet. Koska RAID-tasoja oli nyt vähemmän käytettävissä (vain 1+0 ja 0) kuin ehjällä kokoonpanolla, muodostui loogisten levyjen koko ja asetukset kuten kuvasta näkyy. Jos tuohon saa ehjän akun järjestymään, niin RAID-laskin kertoo että loogisen levyn #2 kooksi olisi saatavilla 1.5TB (RAID 5) tai 1.2TB (RAID 5+0). Mutta nyt ei ole ehjää akkua, eikä tässä nyt ihan heti ole levytila loppumassa, joten näillä mennään:

Nyt päästiin siis siihen vaiheeseen että taas kerran http-tarjoillulta Proxmox ISO-imagelta boottia ja sormet (silmätkin) ristissä katsomaan, jokohan niitä levyjä löytyisi asennusohjelman mielestä ja tulisikohan touhusta viimeinkin jotain. Ei tullut, sillä törmäsin Proxmoxin asennusohjelman hikkaan, mikä vetää ruudun pimeäksi tietyssä kohtaa asennusta poikkeuksellisen vanhaan järjestelmään asennettaessa.

Taas googlen kiintolevyjen laakereita kuormittamaan ja sieltä löytyi tieto, jonka mukaan kantsii ottaa Terminal Install – asennusliittymä käyttöön, painella näppäintä “e” jotta voi syöttää boottiparametriksi “nomodeset”. Tämähän sitten kyllä toimi, mutta hetki meni tässäkin äimistelyssä. No joka tapauksessa nyt asennusohjelma eteni ilman ruutujen pimentämisiä, löysi sopivia levykandidaatteja mihin asentua, ja itse asiassa sitten asentuikin.
Sitten ei oikeastaan ollut enää muuta jäljellä kuin päivittää Proxmoxiin tuoreimmat versiot, tehdä muutamat uudelle Proxmox-asennukselle tyypilliset jutut ja konfiguroida käyttöön tuo virtuaalikoneille varattu noin 900Gt levy. Koska alla on hardware-RAID, käytetään molemmissa “levyissä” LVM-Thin asetuksia. Sen verran ehdin googlea käyttämään viikonlopun mittaan, että ohessa kävi ilmi jotta ZFS + hardware-RAID olisi huonompi idea.
Nyt sunnuntai-iltana tämän kirjoitettuani taidan laitella ensimmäisen virtuaalikoneen asentumaan tuohon Proxmoxiin, ja se olkoon FreeIPA, koska NIS eli vanhastaan YP olisi jopa instituutille hieman liian vanhanaikainen hakemistopalveluksi. Emme ole aivan luddiitteja sentään.
